Huomenna on punnituspäivä. Jos onni sattuu olemaan myötä - mitä se toki ei viime aikoina ole missään nimessä ollut ei laihduttamisessa eikä mutenkinaan - niin tulossa on nollaviikko. Todennäköisemmin kuitenkni takapakkia.

Piipahdin tänään vaa'alla, joten tiedän mitä odottaa.

Tämä tuntuu vääryydeltä sikäli, että en osiaankaan ole tällä viikolla syönyt paljon. Olen ollut erittäin maltillinen sekä määrissä että laaduissa.

No, ei voi aina voittaa.

Sen sijaan jatkan entistä innokkaammin.

Kun taannoin laihduin kolmekymmentä kiloa, sain palautteeksi puolisoltani pelkkää paskaa niskaan. HÄn alkoi mustasukkaiseksi. Moitti vaatehankintojani: sitä että ylipäätän hankin uusia vaatteita, vaikka pakko oli, koska vanhat putosivat päältä, ja sitä, että näytin niissä hyvältä. Hän haukkui käytöstäni. Olin kuulemma kaikin puolin ärsyttävämpi ihminen. Hän julisti, että olin ollut lihavana ihana, vaikka ei se kyllä silloin hänen käytöksestään näkynyt kun olin lihava. EN ymmärtänyt hänen käytöstään silloin enkä ymmärrä sitä nyt sen vertaa. MInusta hän vain halusi pitää minut niin huonolla itsetunnolla varustettuna, että en uskaltaisi lähteä kotoa mihinkään. Minun olisi pitänyt kadehtia muita sen sijaan että itse olisin säteillyt.

No, tuo mies on nyt historiaa. Haluaisinkin kovasti tietää, mitä tämä uusi mies sanoisi, jos sattuisin jälleen laihtumaan. Sekin olisi jo ihan hyvä syy laihtua. Luulen, että hänestä olisi mukavaa, saada fyysisesti parempikuntoinen ja jaksavampi nainen viereensä. Eikä kai haittaisi, vaikka olisin paremman näköinenkin. Ja olen ihan varma, että hänestä olisi ihanaa jaksaa nostaa minut,...