Ensimmäiset päivät on aina vaikeita, niinko? Siksi kai se näihin ensimmäisiin yleensä hyytyykin.

Nyt on toinen päivä tämä'n blogin ja tämän laihdutusprojektin parissa. Täytyy sanoa, ettei meno syömisten suhteen ole muuttunut lainkaan. Eikö juuri tässä alussa kannattaisi tehdä radikaali, nopea muutos, tiukka startti, jonka jälkeen jatkaminen olisi motivoivampaa.

Enpä tosiaan ole tehnyt niin.

On ollut tarkoitus välttää hiilareita, mutta olen lipsunut tänään herkkuihin, muunmuassa täytekakkuun ja suklaaseen. Kaikenkaikkiaan en ole syönyt kovin paljon, mutta varmaan energiaa on kertynyt enemmän kuin riittävästi.

Yritän kerätä intoa alkaa pitää kirjaa syömisistä jotta tietäisin päivän kalorit, mutta kuulkaa: ei huvita. Motivaatio on aika kateissa.

Lipsuminen on niin helppoa. SItä ajattelee hetken, että ei hemmetti, ei kai minun onnellisuuteni ja omanarvontuntoni ole kiinni siitä, paljonko painan. Eikö merkittävää ole se, kuka ja millainen olen, eikä se, miltä näytän. Että minulla on oikeus olla läski jos siltä tuntuu ja silti onnellinen. Että ei pidä antaa jonkun vinksahtaneen naisihanteen määritellä, mitä ja miten paljon voin syödä. Että minun pitää HYVÄKSYÄ itseni.

Sitten on myöhäistä. Menee vain sekunti pari kun siitä on tässä hybriksessä syönyt jotain merkittävän kaloripitoista.

Mutta onhan tässä vielä päiviä aikaa. Jos ei paino tänään ollut laskenut, ei se ollut noussutkaan. Ja kuinka moni ihan ensimmäisen päivän jälkeen on oikeasti laihtunut - paitsi laihdutuslääkemainoksissa?