Kohta yksi: lisää liikuntaa.

Done.

Tehtävä ei ole erityisen haasteellinen. Viimeaikainen liikuntamääräni on niin mahdottoman vähäinen, ettei sitä ainakaan vähentää voi. Tähän asti päivittäinen liikuntani on sisältänyt puolentusinaa kävelylenkkiä sohvalta jääkaapille ja takaisin sekä pari vähän pidempää kävelymatkaa ulko-ovelta autolle ja takaisin.

Aikoinaan (ihan kuin olisin suunnilleen kasikymppinen - en ole, puolet pois) kävin uutterasti lenkillä liki joka ilta. Tämä tapahtui niihin aikoihin, kun pudotin kolmekymmentä kiloa. En osaa sanoa oliko se enemmän syy vai seuraus. Uskon, että paino putoaa jos joka päivä juoksee, mutta toisaalta on kivempi juostakin kun paino putoaa.

Mutta menneet on menneitä, eikä ammoisella lenkkeilyllä karisteta nykyisiä kiloja, joten parasta täsmentää tavoitetta.

Liioittelisin, jos sanoisin, että haluan juosta taas lenkkejä joka päivä. Uskon kuitenkin pystyväni siihen, että teen jotain (edes pientä) urheilua tai liikuntaa joka päivä. Jos ei muuta, hyppelen vaikka hyppiksellä kotona tai kävelen töissä portaita aina kun pitäisi mennä hissillä. Tähän pystyn, eikö?

Tänään uin kilometrin, viimeiset kolmesataa niin kovaa kuin pääsin. Siltäosin olen ihan tyytyväinen toimintaani.

Syömisiini en ole tyytyväinen. Syön liikaa ja syön liikaa hiilareita. Mikähän senkin muuttaisi?