Siis tässä blogitouhussa.
Jatkuvasti tulee kommenttispämmiä pilvin pimein. Miten sen voi estää? Suunnattoman ärsyttävää.
Täytyy lopettaa koko blogi varmaankin.

Juu. Oli siis punnituspäväni aamu ja siinä minä seisoin, kylpyhuoneessa, ilman rihman kiertämää, puhtoisena kuin vastaleivottu pulla, valmiina astumaan vaa'an hellään syleilyyn. Ja niinpä sitten teinkin.
Vaaka väläytti lukeman 87.7.
Sydän riemuista läpätäen loikkasin alas vaa'alta ja tuskin uskoin onneani. Olisiko todellakin, todellakin paino voinut noin mukavasti notkahtaa alas viikon aikana?
Sitten aloin epäillä silmiäni.
Oliko siinä hitto vie ollut kumminkin että 97,7.
Ja jos niin MIKSI?
Enhän minä luoja paratkoon ole voinut yhdessä yössä lihoa kahdeksaa kiloa. Ainakaan kun en ole syönyt käytännöllisesti katsoen mitään.
Uudestaan vaa'alle.
Valmistauduin henkisesti pettymykseen, mutta toivoin tietysti ilosanoman uusiutumista.
90,5.
Ja sitten suunnilleen miljoona muuta numeroa satunnaisjärjestyksessä ilman logiikkaa.
Jep.
RIkki.
Tai ainakin patterit lopussa.
Nyt siinä on uudet patterit, joten yritän uudelleen huomenissa.
Tänään vain olen vähän lipsunut: pullaa töissä kun pomo tarjosi ja kotonakin sämpylöitä, joita leivoin. Ja perunamuusiakin. Ihan liiiiiikaa hiilareita.

Huomenna on punnituspäivä. Jos onni sattuu olemaan myötä - mitä se toki ei viime aikoina ole missään nimessä ollut ei laihduttamisessa eikä mutenkinaan - niin tulossa on nollaviikko. Todennäköisemmin kuitenkni takapakkia.

Piipahdin tänään vaa'alla, joten tiedän mitä odottaa.

Tämä tuntuu vääryydeltä sikäli, että en osiaankaan ole tällä viikolla syönyt paljon. Olen ollut erittäin maltillinen sekä määrissä että laaduissa.

No, ei voi aina voittaa.

Sen sijaan jatkan entistä innokkaammin.

Kun taannoin laihduin kolmekymmentä kiloa, sain palautteeksi puolisoltani pelkkää paskaa niskaan. HÄn alkoi mustasukkaiseksi. Moitti vaatehankintojani: sitä että ylipäätän hankin uusia vaatteita, vaikka pakko oli, koska vanhat putosivat päältä, ja sitä, että näytin niissä hyvältä. Hän haukkui käytöstäni. Olin kuulemma kaikin puolin ärsyttävämpi ihminen. Hän julisti, että olin ollut lihavana ihana, vaikka ei se kyllä silloin hänen käytöksestään näkynyt kun olin lihava. EN ymmärtänyt hänen käytöstään silloin enkä ymmärrä sitä nyt sen vertaa. MInusta hän vain halusi pitää minut niin huonolla itsetunnolla varustettuna, että en uskaltaisi lähteä kotoa mihinkään. Minun olisi pitänyt kadehtia muita sen sijaan että itse olisin säteillyt.

No, tuo mies on nyt historiaa. Haluaisinkin kovasti tietää, mitä tämä uusi mies sanoisi, jos sattuisin jälleen laihtumaan. Sekin olisi jo ihan hyvä syy laihtua. Luulen, että hänestä olisi mukavaa, saada fyysisesti parempikuntoinen ja jaksavampi nainen viereensä. Eikä kai haittaisi, vaikka olisin paremman näköinenkin. Ja olen ihan varma, että hänestä olisi ihanaa jaksaa nostaa minut,... 

Tekis mieli sanoa, että hyvin sujuu, mutta en tiedä meneekö sittenkään.

Sairastelu jatkuu. Sen vuoksi en liiku lainkaan ja juon paljon, mutta toisaalta syönkin aika vähän.

Syön aika  vähän myös toisesta syystä. Taloudellinen tilanne heikentyi yllättäen aika ratkaisevasti. Ainakin kaksi kuukautta tulee olemaan ihan tiukkaa säästölinjaa. Hitsi, jollei tämä pakkodieetti ala purra, niin johan on kumma.

Viikon tulos on kohtuullisen hyvä. Tosin punnitsin itseni vasta nyt tiistaina, mutta ei kai tässä nyt yhdestä päivästä tarvitse välittää.

Tosin tietysti  minun kokoisellani parin kolmen kilon heitot saattavat olla aivan normaaleja jos tapahtuu jotain pikkuisenkin poikkeavaa, eikä tästä siksi voi vetää mitään johtopäätöksiä.

Poikkeavaa nimittäin on tapahtunut sen verran, että olen sairastellut pari päivää, enkä siksi ole syönyt paljonkaan.

Tänään taas ruoka maistuu. Ravitsin itseäni varmuuden vuoksi susu-paloilla heti aamutuimaan, jotta onnistunut pudotus ei vain jäisi pysyväksi.