Tällä viikolla olen onnistunu ulkoilemaan ja liikkumaan joka päivä. Eilen vietin puolitoista tuntia ulkona liikkumassa, ja vaikkei kyseessä nyt mikään kymmenen kilometrin juoksulenkki ollutkan, olen ihan tyytyväinen itseeni. Ainakaan en lojunut sohvalla popsimassa jotakin.

Liikunnallisessa elämäntavasssa on puolensa. Liikkumista harrastaessaan ei ainakaan ole syömässä, mutta toisaalta itsestäni helposti tuntuu, että aika valuu jotekin hukkaan. Tärkeät hommani edellyttävät lukemista ja kirjoittamista ja ne taas vaativat paikallaan oloa. Kumpikaan niistä ei puolestaan estä syömistä.

Nykyään minulla on liikkumiseen mukava kaveri. Se sentään on positiivista. Yhdessäoloa, juttelua ja liikuntaa samalla kertaa. Hyvin hyvä. Ei aika valu ihan niin hukkaan. Tulee edes sosiaalinen puoli hoidettua liikunnan ohessa.
 

Tällä ensimmäisellä viikolla siis on havaittavissa edistystä elämänmuutoksen yhdellä saralla, liikunnassa, mutta se toinen, tärkeämpi muutoskohde, syöminen, ei ole havaittavasti parantunut.

Syön edelleen liikaa. En ole jättänyt hiilareita, hädin tuskin edes vähentänyt niitä. Parin nälkäisenä kärvistelemäni päivän jälkeen palasin takaisin entisenkaltaiseen syömiseen, ja tiedän jo nyt, ettei paino ole tullut alas grammaakaan. Ottaa päähän, voin kuulkaa kertoa,.